Tuli sittenkin valkea joulu. Ihanaa. En ole sen kummempi jouluihminen, mutta tykkään silti. Tykkään perheen kanssa vietetystä ajasta, ruuasta ja lahjoista.
Sain itteni revittyä tänä aamuna 9 hereille. Jes. En halunnut nukkua puolta päivää ja kirota kun taas missasin kuuman linjan :D lasten juttuhan se on mutten varmaan ikinä aikuiseksi kasvakkaan. Puolen kahden maissa mennään porukoille ihan koko konkkaronkka, Paavo & Viivi pääsevät mukaan myös. Ensin käydään lenkillä, sitten "kahvitellaan" porukoilla ja käydään mummon haudalla. Tänä jouluna haluan käydä isommalla hautausmaalla Markuksen haudalla illalla, se kynttilämeri on niin vaikuttava. Sitten haudalla käynnin jälkeen ollaan, syödään ja saunotaan, avataan lahjat ja kuunnellaa yleensä Led Zeppeliniä :D tai parhaassa tapauksessa joululauluja.
Tämä joulu on vaan erilainen kuin tähän mennessä. Omalla tavallaan, ei maistella Reiskan kanssa terästettyjä glögejä tai en voi ottaa saunasidukkaa, vaikka miun mielestä alkoholi ei niinkään jouluun kuulu eikä se harmita miuta etten saa juoda alkoholia niin silti se on yksi perinne pois. Mutta tänä jouluna meillä on vahvempi suhde toisiimme kuin moneen vuoteen. Etenkin äidin ja Reiskan kanssa.
Olen muuten ollut aika kiltti. Sain ison läjän pieniä paketteja joita jo yöllä salaa hiplasin. Kiitos ystävät! Kiitos kaikille jotka muistivat kortein tai pienellä paketilla <3 se tekee joulusta entistä mahtavamman!

Hepalle: Tässä kuvassa on punainen jouluinen tausta jossa on Viivin, Lilon ja Paavon päät. Alla teksti Iloista joulun aikaa! sekä uuden vuoden taikaa! - Viivi, Lilo & Paavo sekä Henna & Jonni
Hepalle: Tässä kuvassa Viivi makaa pedillään punaisen lakana päällä. Jaloissa on hopean ja punaisen väristä joulunauhaa sekä sydämenmuotoiset pienet jouluvalot. Viivin ilme on valpas. Tekstinä kuvassa Rauhallista Joulua! Toivottaa: Henna & Jonni, Lilo, Viivi & Paavo
Hyvää joulua kaikille lukijoilleni! Kiitos !
- Henna
Tumma taivas jouluyönä,
tähdet tuikkii valovyönä.
Ilmassa on ripaus taikaa,
rauhallista joulun aikaa! Hyvää joulua kaikille lukijoilleni! Kiitos !
- Henna

Voi Henna KIITOS kuvien kuvailuista!
VastaaPoistaTulipa ihana olo kun kerroit kuvien sisällön.
Toivottavasti teillä on ollut ihana aattoilta.
Tänne ei valkoista joulua saatu, mutta muuten tunnelmallista, rentouttavaa aikaa vietetty.
Hepa, kiitos kommentista! Yritän muistaa kuvailla kuvia enemmän, ainakin noita itseottamia. Usein käytän vaan googlattuja kuvia :)
VastaaPoistaTäälläkin jo lumi sulamassa pois.. :(
Aivan ihanat nuo kuvakortit! Olet hurjan toimelias, vaikka itseäsi ruoskitkin liiasta nukkumisesta ja väsymisestä. Ihan turhaa, kun kuitenkin touhuat noin paljon:)
VastaaPoista